STRATOVARIUS: Visions Of Europe (Noise)

RIINA: Valveilla Unessa (Dig It)

HONEY B. & T-BONES : Psychophysical (K-Tel)

TRANSKAAKKO: Muki (Omakustanne)

ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Simpukka-Amppeli (Megamania)

ASKI (Bad Vugum)

TROUBLE BOUND GOSPEL: The Heat´s On! (Bad Vugum)

EKTROVERDE: Music For Supermarket (Bad Vugum)

XL: Jukola (Pohjola)

EDEA (EMI)

APULANTA: Singlet 1993-1997.

ITÄ-SAKSA: Let´s Kompromise (Megamania)

AKNESTIK: Jäänmurtaja (Poko)

PATE MUSTAJÄRVI: Vol. 4 (Poko)

TAROT: For The Glory Of Nothing (Bluelight)



STRATOVARIUS: Visions Of Europe

Stratovariuksen Tour De Triumphe käynnistyi 17.5.1997 Lappajärveltä (Suomi) ja loppui 9.11.1997 Buenos Airesiin (Argentiina). Melkoinen kierros siis.
Yhden levyn hinnalla myytävä Visions Of Europe esittelee yhtyeen ehkä fanaattisimpien faniensa edessä. Albumi on nimittäin nauhoitettu Ateenassa (Kreikka) ja Milanossa (Italia).
Periaatteessahan livealbumit ovat jossain määrin turhia; samoja biisejä eri kansissa. Kuitenkin Visions Of Europe on nautittava kuuntelukokemus. On hienoa kuunnella välillä hieman liiankin pintaan miksattuja yleisön ääniä ja yhtyeen tarkkaa livesoitantaa. Timo Tolkin nopeat sormet ja rumpali Jörg Michaelin millimetrintarkka rumputuli hakevat vertaistaan. Myös laulaja Timo Kotipellon ääni kestää. Mieshän on välillä ilmetty Bruce Dickinson...
Neljäntoista biisin (+soolot) joukosta on vaikeaa nostaa esiin superkilleriä mutta kovimmin taitavat kuitenkin kulkea Kiss Of Judas, Black Diamond ja Legions eli tutut bravuurit.
Huomautettavaa löytyy oikeastaan vain etukannesta joka on hyvinkin bootleg-mainen sekä siitä että levyille olisi mahtunut lisääkin kamaa...

Score: 4,5 / 6.


RIINA: Valveilla Unessa

Kalle Chydeniuksen hittitehtaalta pamahtaa taas. Joensuusta tulevan 21-vuotiaan Riinan debyytti sisältää modernia ja osittain koneilla tehtyä poppia. Kyse ei kuitenkaan ole mistään Barbie Girl -kamasta vaan vakavasta ja erittäin omaleimaisesta musiikista.
Levy on puhtaasti Riinan ja Kalle Chydeniuksen yhteistyön tulos. Riina on tuonut rungon studiolle ja Kalle on lisännyt luurankoon tarpeellisia osia. Monimuotoiselta levyltä kuulija löytää vaikkapa triphoppia, akustispohjaista laulua ja puhtaasti koneistettua poppia. Kie Von Hertzenin loistava kitarasoundi elävöittää konepohjaa maukkaasti.
Osa kappaleista on koottu hyvinkin niukoista aineksista, esimerkiksi kolmosbiisi Kuka? sisältää ainoastaan Riinan laulua, bassolinjan, rumpukoneen ja dj:n skrätsäystä.
Lukuisissa haastatteluissa on käyty läpi Riinan vakavaa kiinnostusta buddhalaisuutta kohtaan. Sanoitukset ovatkin sitä itseään. Riinan omakohtaiset sanoitukset (Eksyin maailmaan suureen / Eksyin viitoista tien jonnekin) vievät varomattoman kuulijan helposti mukanaan. Tällainen varomaton kuulija saattaa havaita että musiikki on tavallaan mennyt ohi mielenkiintoisten sanojen vuoksi...

Score: 4,5 / 6.


HONEY B. & T-BONES : Psychophysical

Hieno ja moni-ilmeinen levy. Honey B. & T-Bones on Psychophysicalilla todellakin löytänyt sen kultasuonen josta tulevaisuuden klassikot kumpuavat. Erityisen suuren kiitoksen ansaitsevat Esa Kulonimen kitarasoundit jotka kirjaimellisesti kuljettavat kuulijansa maailmasta toiseen. Esimerkiksi biisissä Lost Camel voi aivan elävästi nähdä rikkaalta arabilta karanneen, aavikolla päättömästi säntäilevän kamelin joka on erehtynyt syömään omistajansa hyväntuoksuisia yrttejä...
Psychophysical kasvaa hienosti loppuaan kohden sillä avausraita Somebody's Callin´ on vielä melko tyypillistä ja tavanomaista rokkailua mutta viimeistään Inhaling/Exhaling -biisin kohdalla huomaa ajautuneensa yht'äkkiä huoneesta toiseen.
Somebody For You tuo ajoittain mieleen Portisheadin ja samoin mielleyhtymiä kautta levyn syntyy mm. 22-Pistepirkon ja Larry & The Lefthandedin suuntaan.
En tiedä onko silmissäni taittovika vai viiraako päässäni sillä sisäkansien vaaleansiniset tekstipalaset näyttävät leijuvan ilmassa ja hyppivän silmille. Jos tämä on ollut kannet suunnitelleen graafikon tarkoitus niin hienosti hän on kyllä oivaltanut Psykophysicalin luonteen - vähän kummallisesti irrallaan maasta leijuvaa mielenkiintoista musiikkia.

Score: 5 / 6


TRANSKAAKKO: Muki

Lieneekö tämä kevät jotenkin poikkeuksellisen hedelmällinen uusille kotimaisille julkaisuille sillä tuntuu että likipitäen kaikki käsiini osuneet suomalaiset äänitteet ovat olleet yksi toistansa parempia. Tällä kertaa lyö lekalla päähän Transkaakko joka seilaa ainakin suomalaiselle musiikkikartalle ennen tuntemattomilla vesillä.
Muki on Transkaakon ensimmäinen omakustanteinen cd-ep ja nämä viisi biisiä saavat ainakin minut odottamaan kieli pitkällä uutta materiaalia. Seitsenhenkinen bändi soittaa oman luonnehdintansa mukaan trash-etnoa ja ammentaa niin rytmejään kuin melodioitaankin balkanilaisesta ja slaavilaisesta musiikkimaailmasta. Lopputulos on käsittämättömän nerokas ja mielenkiintoinen.
Jos Transkaakolle haluaa lähteä hakemaan jonkinlaisia vertailukohtia ns. mainstream-musiikin saralta niin mieleen tulee ensimmäiseksi "taikasieniä syöneet" Värttinä ja Hedningarna. Joskin tälläkin määritelmällä ollaan aika kaukana siitä uniikista yhdistelmästä jonka Transkaakko luo buzukien, viulujen, didgeridoon ynnä muiden vähemmän tyypillisten soittimiensa avulla. Sähkökitaraa ja -buzukia soittava, Deep Turtlesta tuttu, Pentti Dassum tuo myös tietynlaista riemastuttavaa "turtlemaista" rytmiikkaa Transkaakon erikoislaatuisiin biiseihin.

Score: 6 / 6.


ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Simpukka-Amppeli

"Naurahdin: Syökää vain mitä kaapista löydätte. Ja niin vieraat söivät harvinaisimmat keksimme."

Tämä on kaiken kaikkiaan kierolla tavalla yllättävä levy. Progehtava useaan suuntaan kurkottelu ja rönsyileväisyys on jätetty sivuun joten Simpukka-Amppeli rokkaa oudon suoraviivaisesti. Ensireaktioni oli todella yllättynyt ja aluksi jopa pettynyt. Parin päivän tehosoiton jälkeen Simpukka-Amppeli alkoi kuitenkin kohota aivan uusiin korkeuksiin kun pelkistetymmän pinnan alta alkoi löytyä kunnon Absomaisia vinksahduksia ja kikkoja.
Entistä osuvammat sanankäänteet ja pelkistetympi toteutus tekevät Simpukka-Amppelista Abson aiempia julkaisuja helpommin lähestyttävän levyn. Toisaalta vaikka biisit ovat suoraviivaisempia ja "perinteisempiä" rokkibiisejä, ei levy ole kuitenkaan mikään pureskelematta nieltävä. Simpukka-Amppeli ei ole Abso-kategoriassakaan "levy jonka voi kesken jättää", vaan eri tavalla haasteellinen kuin proge-vaikutteisemmat Neulainen Jerkunen ja Muovi antaa periksi. Rokimpi ote tuottaa vahvoja mielikuvia Suomi-rokin klassikoista ja erityisesti ajoittain, niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, Kari Peitsamosta vaikkapa biisissä Ennen Virhettä.
Basisti Aake Otsala tekee Simpukka-Amppelilla georgeharrisonit ja astuu esiin Liimatan rinnalle laulajana ja säveltäjänä parilla raidalla. Esiinmarssi on varsin vakuuttava ja erityisesti Tapahtua puolustaa paikkaansa sitten joskus koottavalla Abso-anthologialla. Levyn parasta antia ovat kuitenkin mielestäni Liimatan sanoitukset jotka ovat selvästi kypsyneet ja tiivistyneet kuulijaystävällisemmiksi, kuitenkaan sortumatta mihinkään itsestäänselvyyksiin. Paikoin Liimatan jutut tuovat jopa jollain etäisellä tavalla mieleen Jukka Tilsan piirrokset ja niiden kummallisen maailman.

Score: 5 / 6.

ASKI

Oululaisen dj-joukkio Aski edustaa uudenlaista tuotantoa Bad Vugumin linjakkaan ryhdikkäässä mutta samalla melko omalaatuisessa julkaisupolitiikassa. Itse asiassa tämä on kyllä loogista jatkoa Bad Vugumin aina uusia tuulia haistelevassa tyylissä.
Kolmen biisin ep:llä Hupilonni on tavallaan hyvinkin kaunis maalailu jonka aikana mieli vaeltelee hämyisiin ja kuulaisiin suomalaismetsiin.
Mörkö (hui) on yhdeksänminuuttinen matka mielen alkulähteille.
Laitetaanpa Askin albumi odotuslistan yläpäähän...

Score: 4,5 / 6.


TROUBLE BOUND GOSPEL: The Heat´s On! (Bad Vugum)

Bad Vugumin pikkulevyt ovat melkoista yleisön palvelemista. Tämäkin ep tarjoilee mättöä kahdeksan biisin edestä.
Levy edustaa hieman totutumpaa Vugum -linjaa sillä turkulainen Trouble Bound Gospel soittaa raivokasta musiikkia josta saattaa tulla mieleen vaikkapa Radiopuhelimet. Biiseistä toimivin taitaa olla Juice Of Love. Tosin meininki ei herpaannu hetkeksikään muillakaan raidoilla.
Toivottavasti seuraavalla levyllä on hieman paremmat soundit. Mättö ei pääse oikeuksiinsa näin ohuessa ilmenemismuodossa...

Score: 3,5 / 6.


EKTROVERDE: Music For Supermarket (Bad Vugum)

Tämä on Circle -mies Jussi Lehtisalon projekti. Musiikki on elektronisesti toteutettua... hmmm, mättötunnelmointia.
Välillä ollaan kuin nopeusennätyksiä rikkovan jazz-bändin kyydissä. Toisessa hetkessä tapahtumia hallitsevatkin jo rinneradiomaiset ambient-sävyt. Kokonaisuus on kuitenkin suhteellisen hallittu eikä kuulija joudu aivan pyörälle päästään.
Erittäin mielenkiintoista. Jatkoa seurannee...

Score: 4 / 6.


XL: Jukola (Pohjola)

Pekka Pohjolan talliin kiinnitetty XL jatkaa kunniakkaasti suomalaisen musiikin perinteitä vaikkapa juuri Pekka Pohjolan viitoittamilla teillä. Eli tässä liikutaan jossakin jazzin ja rockin välisessä maastossa.
Seitsemisen vuotta sitten koottu, huipputasoisista muusikoista koostuva yhtye on tehnyt erittäin monipuolisen levyn. Modernin teknologian ja perinteisen, suomalaiskansallisen musiikin ristisiitos vie mennessään ja häivyttää ajan tajun. Albumilla on sellainen paha ominaisuus että sitä tulee kuunneltua liikaa eikä aika riitä muuhun...
Jukolassa riittää pureskeltavaa kuukausiksi, jopa vuosiksi.

Score: 5 / 6.


EDEA (EMI)

Edean debyytin julkaisu sattui sopivasti Euroviisukarsintojen aikoihin. Ja mikäpä sen parempaa mainosta uudelle yhtyeelle ja levylle onkaan kuin voittaa karsinnat ja lähteä edustamaan Suomea muiden eurooppalaisten joukkoon. Tuskin Edea ainakaan huonommin menestyy kuin viime vuosien suomalaisyrittäjät...
Edean kohdalla on puhuttu paljon laulaja Marika Krookista sekä muista saman genren yhtyeistä, kuten Erasta, Adiemuksesta ja Enigmasta. Yhtye on sanonut että vertaukset eivät heitä haittaa. No, eivät kai he muuta voi sanoakaan koska vertailua tehdään varmasti jokaisessa jutussa ja yhteydessä. Onhan yhtyeen ja laulujen nimetkin (Lagus, Kano, Jera) hyvin samantyylisiä kuin ulkomaalaisilla virrkaveljillä ja -naisilla.
Mennäänpä käsittelemään Edeaa hieman lähemmin.
Ensinnäkin, Marika Krook on komeaääninen ja kaunis nuori nainen. Siis juuri sopiva minkä tahansa yhtyeen keulakuvaksi. Krook laulaa nahaa riimu -kieltä hyväksi käyttäen vaikka riimut eivät olekaan koskaan mudostaneet puhuttua kieltä.
Edean musiikki taas on kokeneiden, mutta silti nuorten, muusikkojen käsialaa. Lehdistön vertaukset esimerkiksi Adiemukseen ymmärtää senkin takia että vaikka Edea on suomalainen yhtye niin sen musiikista saa hakea suomalaisuutta suurennuslasilla.
Mutta en voi olla pohtimatta että miksi, oi miksi, suomalaiset niin usein matkivat ulkomaisia artisteja lisäämättä edes omaa korostusta mukaan?

Score: 3 / 6.


APULANTA: Singlet 1993-1997.

Singlet -kokoelman syntytarinan tietänevät jo kaikki?
Albumi on todella mielenkiintoinen. Apiksen kehitys melko perinteisestä Ramo-punkkia veivaavasta yhtyeestä yhdeksi Suomen kovimmista orkestereista on hämmästyttävä. Ei niin että alkupään tuotanto olisi paskaa vaan niin että nykyisin yhtye omaa vain tappajan vaistoa.
Ja Jyvät on yksi Apiksen kovimmista biiseistä.

Score: 4,5 / 6.


ITÄ-SAKSA: Let´s Kompromise (Megamania)

Albumin nimi ja sisältö ovat kontrastissa. Toki Itä-Saksa on helpompi nyt kuin neljän vuoden takaisella debyytillään mutta silti orkesteri liikuu kaukana normaalien rajojen ulkopuolella. Kokonaisuus on tällä kertaa kuitenkin paljon paremmin hallussa.
Itä-Saksan, jossa vaikuttaa esimerkiksi studiovelhot Hiili Hiilesmaa ja Mikko Karmila, metallinen paahto ei anna pätkääkään armoa. Yhtenä vertailukohtana voisi mainita Faith No Moren (Itis on kuitenkin vaikeampi) ja Mr. Bunglen (Itis on kuitenkin helpompi). Välillä mieleen hiipivät myös Beastie Botys, Prodigy ja Type O Negative.
Levyn mainioista hetkistä huolimatta kokonaisuus jää edellen hieman hajanaiseksi. Yhtye liikkuu niin laajalla skaalalla musiikissaan että kuulijalle tulee vaikeuksia pysytellä perässä. Tosin levyn kuunteleminen kymmenenkin kertaa luonnollisesti auttaa.
Itiksen yhtenä tarkoituksenahan on saattaa ihmiset hämmennyksen tilaan ja bändi onnistuu siinä taas mainiosti. Esimerkiksi Viva Las Palmas -kappaleen "Sex Oral, Sex Anal" -sanat heilauttavat varmasti. Yhtye on myös lähdössä keikoille toukokuussa. Sinne kannattaa eksyä sillä yhtyeen live-esityksessäkin mukana oleva Jukka Puurula Don Huonoista kertoi että odotettavissa on aikamoinen show. Tiedä vaikka lavalle olisi raahattu ihka oikea auto...

Score: 3 / 6.


AKNESTIK: Jäänmurtaja (Poko)

No nyt! Palkitaanko nyt myös Aknestikin pitkä taivalpopmusiikin maailmassa? Yhtyeen melodiathan ovat aina olleet Suomen huipputasoa mutta suuri yleisö on silti jostain kumman syystä karttanut Haukiputaan poikien levyjä.
Uudella Jäänmurtaja -levyllä yhtye on, jos mahdollista, entisestäänkin selkiyttänyt ulosantiaan. Kuulijan täytyy olla umpikuuro jos hän ei havaitse useiden biisien (vaikkapa Suomirokkia, Muistatko Elina? ja Jäämurtaja) kristallinkirkasta hittipotentiaalia. Aknestikin uudistuneessa soinnissa on havaitsevinaan ripauksen ainakin U2:ta ja The Verveä.
Suomirock on hyvin voimissaan! Musta myös tsekata haastelo Circuksesta lähiaikoina.

Score: 4,5 / 6.


PATE MUSTAJÄRVI: Vol. 4 (Poko)

Täytyy myöntää että toimittajallanne on pieniä ennakkoluuloja Pate Mustajärvi -nimistä ilmiötä kohtaan. Positiivisia vai negatiivisiako? No, hieman negatiivisia... Jokin aikaa sitten katsomani Virgo -näytelmä, jossa Pate esitti huumediileria, nostatti miehen pisteitä hieman ylöspäin. Ja nyt, lyhyen ajan sisään toisen kerran, Mustajärvi onnistuu yllättämään positiivisesti.
Pokon tiedottaja Mirka Rautakorpi vastasi hieman epäilevään tiedusteluuni: "Ei tällä ole Popedan kanssa paljonkaan tekemistä". Se pitää paikkansa mutta eihän se ole loppujen lopuksi kovinkaan yllättävää koska biisejä ovat vääntäneet esimerkiksi J.Karjalainen, Olli Lindholm ja Limonadi Elohopean Tero-Petri Suovanen.
Vol. 4 on yllättävän akustinen levy. Kolmentoista biisin seasta erottuvat tarkimpina Dave Lindholmin Sä Vaan Jäät, Suovasen kuulas Valkeakuulaat (johon Paten laulu sopii hyvin) ja Karjalaisen Pohjoisen Mies.
Lempilaulun jazz-tunnelmat ja Hullunkurisen Perheen nopea rytmi eivät ole oikein kotonaan Mustajärven levyllä.
Joka tapauksessa on sanottava, että eihän albumi, jonka nimi on napattu Black Sabbathilta, voi olla läpeensä huono.

Score: 3 / 6.


TAROT: For The Glory Of Nothing (Bluelight)

Tarot tuli suomalaisten tietoisuuteen soittamalla Hittimittarissa debyyttialbuminsa hittiraidan Wings Of Darkness. Vahvasti ulkoiseen olemukseen panostanut orkesteri ei jättänyt ketään kylmäksi...
Tarot on vuonna 1998 erinäköinen mutta silti periaatteessa sama yhtye kuin yli kymmenen vuotta sitten. Yhtye ei ole koskaan juossut trendien perässä vaan soittanut aina Dion, Black Sabbathin ja Rainbown innoittamaa perinteistäheavy metallia.
Uusi albumi, Suomenlinnassa äänitetty For The Glory Of Nothing ei tee poikkeusta sääntöön. Crawlspace aloittaa levyn kuin Stand Up And Shout aloitti aikoinaan Dion Holy Diverin. Seuraava pala Warhead on jyhkeä ja raskas metallitykitys. Jo tässä vaiheessa alkaa paljastumaan että Tarot on tehnyt todella kovan albumin. Lisäksi Tarot operoi musiikissaan ehkä rankemmin kuin koskaan ennen. Ja yhtyeen soittotaitohan on edelleen huippuluokkaa sekä Markon vokaalit ovat verrattavissa mihin tahansa ulkomaan kultakurkkuun.
Ja kannet ovat komiat.

Score: 4,5, / 6.