Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut


MULLIN ASUINPAIKAN KAIVAUKSET

Ann Christin Antell

Mullin asuinpaikka sijaitsee n. 10 km Turusta länteen Raision Ihalassa. Asuinpaikka löytyi 1986 Tuula Pitkäsen inventoinnissa, kun Mullin eduspellolta löydettiin rautakautista keramiikkaa. Turun yliopisto aloitti alueella kaivaukset kesällä 1994 yhteistyössä Raision kaupungin kanssa hum. kand. Taina Pietikäisen johdolla. Kaivaukset saatiin päätökseen 1997. Asuinpaikalta on löydetty hyvin säilyneitä puulinjoja jotka on ajoitettu radiohiilimenetelmällä 900-1200-luvulle. Asuinpaikka kaivettiin ns. yksikkökaivauksena, jossa jokainen erilainen puurakenne ja maaläiskä sai oman numeronsa jo kentällä. Kuvassa näkyvät valkoiset laput ovat yksikkönumeroita. Jokainen rakenne ja maaläiskä piirrettiin karttaan, valokuvattiin, ja lomakkeeseen merkittiin sijaintikoordinaatit. Yksiköstä tulleet löydöt kerättiin talteen, ja pussiin merkittiin yksikön numero. Sitten mitattiin vaaituskoneella yksikön korkeus meren pinnasta. Kaikki nämä tiedot ovat välttämättömiä, jotta tutkijat voisivat myöhemmin tutkia löytöjä ja rakenteiden suhdetta toisiinsa.


Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut