Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut

KAIVAUSKERTOMUS 1996


3. HAVAINNOT

 

3.2. Alue 92-98/496-505 (ns. 2000-alue) 

Mervi Suhonen

 

3.2.1. Alueen sijainti ja tutkimushistoria
3.2.2. Tilanne kenttätyökauden 1996 alussa
3.2.3. Rakenteiden kuvaukset

 

3.2.1. Alueen sijainti ja tutkimushistoria

Ns. 2000-alue sijaitsee Mullin asuinpaikan kaivausalueen lounaisosassa. Alue rajautuu moderneihin salaojiin sekä etelässä (oja 2314 = 246) että pohjoisessa (oja 3004 = 336). Lännessä alueen rajana on koordinaattilinja y = 497, jonka länsipuolella kyntö on tuhonnut muinaisjäännöksen (modernit itä-länsi-suuntaiset kyntöjäljet havaittiin jo v. 1995, ks. kartta 38, ruudut 102-107/496-499). Idässä 2000-alue päättyy linjalle y = 504, jonka itäpuolisen alueen osalta ks. Juha-Matti Vuorisen osuus tästä kaivauskertomuksesta (luku 3.3.).

2000-alueen tutkimushistoria alkoi v. 1995, ja vain n. kaksi neliömetriä sen koillisosassa (ruudut 97-98/502-503) kuuluu jo v. 1994 avattuun alueeseen. Kenttätyökauden 1995 lopussa alue oli dokumentoitu useisiin eri karttoihin seuraavasti:

Vuonna 1994 avatun alueen osalta ks. kartta 7, ruudut 97/502-503.

Tämän kaivauskertomuksen 2000-aluetta koskevassa osassa osa yksikkö- ja rakennenumeroita, ruutukoordinaatteja ja karttoja koskevasta informaatiosta on sijoitettu alaviitteisiin. Myös osa-aluetta käsittelevän tekstin sisäiset viittaukset on esitetty alaviitteissä siten, että viittaus toiseen alaviitenumeroon tarkoittaa viittausta kyseiseen kohtaan varsinaisessa tekstissä.

 

3.2.2. Tilanne kenttätyökauden 1996 alussa

Kenttätyökauden 1996 alkajaisiksi talven ajaksi pressuilla peitetty alue siivottiin ja kaikki yksiköt numeroitiin uudelleen. Koska myös v. 1995 oli noudatettu stratigrafista kaivaustapaa, osa tehdyistä yksikköhavainnoista oli samoja kuin edellisen kenttäkauden lopussa, mikä merkittiin ao. yksikkölomakkeisiin, esim. 2035 = 503 (v. 1995 käytettiin kolmi- ja v. 96 nelinumeroisia yksikkönumeroita). Vuonna 1996 osa-alueella olivat käytössä numerosarjat 2000-, 2100-, 2200- ja 2300- (maayksiköt ja rakennenumerot) sekä 2900- ja 2800- (puujäänteet).

Kenttätyökauden 1996 alun tilanne on dokumentoitu karttaan 3. Linjan x = 96 eteläpuolella maa-aines oli multaista ja suhteellisen homogeenista. Ruutujen 96/499-503 alueella maa oli savista ja sävyltään punaruskeaa. Samalta kohdalta oli v. 1995 kenttäkauden lopussa poistettu suhteellisen kookkaita itä-länsi-suuntaisia puujäänteitä, joista on saatu 14C-ajoituksia. Linjan x = 97 tuntumassa oli vielä kesän 1996 alussa maassa hyväkuntoinen itä-länsi-suuntainen maatunut puujäänne sekä sen kanssa yhdensuuntaista hiiltynyttä puuta ja nokiraita.

Linjan x = 97 pohjoispuolella alue oli selvästi pienipiirteisempi. Ruuduissa 97/500-501 oli muutamia suurehkoja kiviä, joiden välissä maa-aines oli löyhää ja siinä oli maatuneen puun paloja. Näiden kivien länsipuolinen alue oli pääasiassa multaista, linjan y = 501 itäpuolinen alue puolestaan ns. silttistä maa-ainesta. Itä-länsi-suuntaista maatunutta puuta ja maatuneen puun sekaista orgaanista maa-ainesta oli näkyvissä kivien ja niiden pohjoispuolisen modernin ojan välissä.

Vuonna 1994 avauttu alue ruuduissa 97-98/502-503 oli 5-10 cm edellä kuvailtua, vain v. 1995 kaivettua aluetta matalammalla. Pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet olivat jo tulossa esiin.

Ruutujen 92-98/497-498 kulttuurikerros tiedettiin jo v. 1995 havaintojen perusteella ohueksi, ja paikoin ns. pohjasavea edeltävä likainen savi oli tullut näkyviin. Ainoastaan ruuduissa 92-93/498-499 oli jäljellä erittäin hiilinen läiskä.

Linjalla y = 504 oli kookkaita kiviä, joiden alla oleva maa-aines oli maatuneensekaista. Kivien itäpuolella alue oli erittäin pienipiirteinen ja näkyvissä oli useita heikkoja maatuneita ja/tai osittain hiiltyneitä puujäänteitä. Ruudussa 96/505 puujäänteet oli v. 1995 jätetty ympäristöönsä nähden hieman koholle pitkäomaiseksi »harjanteeksi», joka jatkui idässä linjalle y = 508 asti. Kuoppa 2059 osoittautui myöhemmin salvokseksi tulkitun rakenteen paikaksi. Koska ruutujen 95-96/504-505 yksiköt näyttivät liittyvän kiinteästi naapuriyksiköihinsä pohjoisessa ja idässä, näiden ruutujen dokumentoinnista siirtyi vastaamaan Juha-Matti Vuorinen.

 

3.2.3. Rakenteiden kuvaukset

3.2.3.1. Maatuneet puujäänteet ruuduissa 96-97/500-502
3.2.3.2. Paalunsija 2075
3.2.3.3. Maatuneet puujäänteet rakenteen 2075 pohjoispuolella
3.2.3.4. Rakenne 2089: pohjois-etelä-suuntaiset vaaleahkot puujäänteet
3.2.3.5. Rakenne 2150: itä-länsi-suuntainen puulinja alueen eteläosassa
3.2.3.6. Kourumaiset rakenteet 2220 ja 2240
3.2.3.7. Rakenne 2133: hiiltyneet WSW-ENE-suuntaiset puujäänteet
3.2.3.8. Rakenne 2035: pienehkö hiilinen alue
3.2.3.9. Mahdollisia paalun- tai seipäänsijoja ns. pohjasaven kaltaisessa savessa
3.2.3.10. Kuvailtuihin rakenteisiin kuulumattomia yksiköitä

 

3.2.3.1. Maatuneet puujäänteet ruuduissa 96-97/500-502

3.2.3.1.1. Rakenne 2087: kaksi itä-länsi-suuntaista puulinjaa

ruudut: 96/500-503
kartat: 3, 33, 34 sekä rakennekuvaus 2087
dokumentit vuodelta 1995: kartat 14, 37 ja 22

Ensimmäisessä vuonna 1996 dokumentoidussa tilanteessa (kartta 3) rakenteesta 2087 oli näkyvissä punertavanruskea savi 2007, itä-länsi-suuntainen maatuneen puun sekä noen muodostama linja sekä sen eteläpuolella vajaan metrin etäisyydellä linjan x = 96,20 tuntumassa niin ikään itä-länsi-suuntainen kapea ympäristöstään erottuva linja, jolla oli tässä vaiheessa tulossa esiin nokiraita ja maatunutta puuta, maatuneensekaista maa-ainesta sekä kaksi puhtaan, palamattoman saven paakkua. Hahmottuvassa oleva rakenteellinen kokonaisuus rajautui idässä suuriin kiviin linjalla y = 504, lännessä mahdolliseen paalunsijaan 2036 ja hiekkaisiin maa-aineksiin. Rakenteen 2087 eteläpuolella maa-aines oli lähinnä multamaista.

Savisen 2007:n alla maa-aines oli edelleen savea, joka oli lähes täysin löydötöntä. Edellä kuvailluista itä-länsi-suuntaisista linjoista eteläisempi hahmottui selvänä orgaanisensekaisen maa-aineksen raitana, jossa oli jonkin verran maatunutta puuta sekä silttiä.

Maatunut puu alkoi hieman myöhemmin tulla esiin kahtena rinnakkaisena puulinjana, joiden välissä oli heikosti säilyneitä, pääasiassa pohjois-etelä-suuntaisia n. 5-30 cm pituisia maatuneita puujäänteitä, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet olevan keskenään järjestelmällisesti ristikkäisiä.

Edellä kuvattujen itä-länsi-suuntaisten puulinjojen välisen alueen länsiosassa alkoi tämän jälkeen tulla esiin heikkoja pohjois-etelä-suuntaisia osittain maatuneita, osittain hiiltyneitä puujäänteitä, jotka liittynevät linjan x = 97 pohjoispuolella samanaikaisesti havaittuihin niin ikään pohjois-etelä-suuntaisiin puujäänteisiin. Puulinjojen välisellä alueella olleen saven41b alla oleva maa-aines oli maatuneensekaista myös rakenteen 2087 itäpään kohdalla41c. Maatuneiden maa-ainesten alta tuli linjan y = n. 503 itäpuolelta esiin ns. siltinsekaisia maa-aineksia (ks. luku 3.6.3.)41d.

3.2.3.1.2. Rakenne 2100: pohjois-etelä-suuntaiset puulinjat

ruudut: 96-97/500-501
kartat: 36, rakennekuva 2100

Rakenne 2100 tuli esiin puujäänteiden 2925-2920 poistamisen jälkeen. Stratigrafisesti pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet olivat edellä kuvatun rakenteen 2087 itä-länsi-suuntaisista puulinjoista pohjoisemman alla, joten rakenne 2100 lienee stratigrafiassa rakenteen 2087 alapuolella. Pohjois-etelä-suuntaisten puujäänteiden stratigrafista suhdetta koordinaattilinjan x = 96 tuntumassa dokumentoituun maatuneiden puujäänteiden muodostamaan linjaan ei kuitenkaan voitu varmasti päätellä. Rakenteen 2100 puujäänteisiin liittyvä maa-aines oli hiekkaista ja siltinsekaista. Puujäänne 2927 jatkui pohjoisessa rakenteeseen 2075 asti, mutta rakenteiden 2100 ja 2024 varmaa yhteenkuuluvuutta ei voitu osoittaa.

Pohjois-etelä-suuntaisia puujäänteitä purettaessa niiden alta tuli jälleen esiin pohjois-etelä-suuntaista maatunutta puuta (ks. rakennekuvaus 2114).

3.2.3.1.3. Rakenne 2114: pohjois-etelä-suuntaisten puulinjojen muodostama taso

ruudut: 96-97/501
kartat: 38, 47, 53, 54

Rakenteseen 2114 kuuluu yhdeksän rinnakkaista pohjois-etelä-suuntaista maatunutta puujäännettä, joiden pinnalla ja välissä oli väriltään kellertävää silttistä savea. Savi muodosti paikoin erittäin kovan, »klinkkerimäisen» pinnan. Stratigrafisesti 2114 on edellä kuvatun rakenteen 2100 alla. Puut näyttivät muodostavan suhteellisen yhtenäisen tason, joka oli ns. pohjasavea edeltävän saven päällä.

Pohjois-etelä-suuntaiset puujäänteet eivät stratigrafisesti suoraan liittyne linjan x = 96 pohjoispuolella dokumentoituun itä-länsi-suuntaiseen maatuneen puun linjaan 2979, koska välissä oli kapea itä-länsi-suuntainen palaneen saven vyöhyke ja kyseessä saattaa siis olla kaksi erillistä rakennetta. Vastaavanlainen erittäin runsaasti palanutta savea sisältävä yksikkö 2123 oli myös rakenteen 2114 pohjoislaidassa, mahdollisesti rakenteiden 2133 ja 2114 välissä. Rakenteiden 2075 ja 2114 välistä stratigrafiaa ei voitu yksiselitteisesti osoittaa, ks. kuitenkin rakenteen 2075 kuvausta.

»Puutason» 2114 länsireuna oli linjalla y = 501, missä ei havaittu palanutta savea vaan läntisimmän puujäänteen 2825a länsipuolella tuli heti vastaan pohjasavea edeltävä likainen savi. Rakenteen itälaidalla oli sen sijaan naapuriyksiköissä selviä palamisen merkkejä. Rakenteen 2114 missään osassa ei kuitenkaan ollut jälkiä palamisesta.

Puujäänteiden 2825a-f poistamisen yhteydessä kellertävää siltinsekaista savea 2118 havaittiin puiden välissä. Puujäänteiden »hahmot» olivat heikosti näkyvissä savessa 2198 myös ruudussa 96/502, jossa puu ei ollut säilynyt yhtä hyvin kuin rakenteen muissa osissa. Puujäänteiden alta tuli esiin savi 2198, jonka alla oli ns. pohjasavea edeltävä savi 2231.

3.2.3.2. Paalunsija 2075

ruudut: 97/500-501
kartat: 52, 53, 54, 55, 56, 57
kartat vuodelta 1995: 23, 37

Paalunsijaksi osoittautunut rakenne 2075 oli ollut näkyvissä jo vuoden 1995 kaivauksessa, jolloin dokumentoitiin neljä suurehkoa kiveä ja niiden välissä maatuneen puun sekaista maa-ainesta. Vuoden 1996 ensimmäiseen karttaan 2075 on merkitty mahdollisena kuoppana. Koska oli ilmeistä, että kysymyksessä on rakenne, jätettiin kivien ympäristö kaivamatta kunnes ympäröivät alueet oli kaivettu lähes ns. pohjasaven kaltaiseen saveen asti. Tämän jälkeen rakenne kaivettiin puoliksi ja dokumentoitiin karttoihin 52, 53, 54, 55, 56 ja 57. Kivien pintavaaitukset käyvät ilmi kartasta 33.

Rakenne kaivettiin puoliksi siten, että sen itäpuolta alettiin kaivaa ensin. Keskelle syntyneessä matalassa profiilissa ei kuitenkaan havaittu mitään erityisesti mainittavaa. Pinnalla näkyneiden kookkaiden kivien ja niiden välissä olleen maa-aineksen 2024 poistamisen jälkeen esiin tuli jonkin verran kaarnaa65b ja maa-aines oli orgaanisen ja siltin sekaista. Osassa kivistä oli alapinnalla maatunutta puuta ja vain yksi kivistä näytti siltä, että se olisi voinut olla tulessa. Kellertävä siltinsekainen savi 2118, jonka oli aiemmin todettu liittyvän rakenteeseen 2114, jatkui myös rakenteen 2075 eteläisimpien kivien alle, ja 2118:n alla myös rakenteen 2114 puujäänteiden todettiin yltävän rakenteeseen 2075. Kivien alta tuli näkyviin myös lisää maatuneita, pienikokoisia puujäänteitä.

Hieman syvemmällä tuli esiin noen värjäämä maa-aines, jossa oli löytöinä runsaasti palanutta ja kuonaantunutta savea. Sen alla yhtä selviä palamisen merkkejä ei kuitenkaan ollut, ja lähellä rakenteen pohjaa oli hiukan maatunutta puuta. Vähitellen hahmottui suhteellisen selvärajainen matalahko kuopanne, jonka pohjoislaidalla hiiltyneet puujäänteet 2990 jatkuivat todennäköisen paalunsijan 2226 itäreunaan asti. Kuopanteen 2234 reunoilla ns. pohjasaven kaltainen likainen savi 2130 oli jo näkyvissä. Kuopanteen pohjalla alimpana maakerroksena ollut vaihtelevanharmaa savi 2227 jatkui myös hiiltyneiden puujäänteiden 2990 alle.

Mainittu todennäköinen paalunsija 2226 oli halkaisijaltaan n. 20 cm ja sen syvyys oli lähes 40 cm. Sen pinnassa oli hiukan hiiltynyttä SSW-NNE-suuntaista puuta ja paalunsijan sisus oli erittäin voimakkaasti palanut. Paalu halkaistiin kaivauksen päätteeksi lokakuussa tehdyssä ns. tarkistuskuopituksessa, jolloin se todettiin koko pituudeltaan tasapaksuksi ja tasapohjaiseksi. Sen eteläpuolella ns. pohjasaven kaltaiseen likaiseen saveen jäi luonnollisena kuopanteena mahdollinen kiilan tms. sija, jonka etäisyys paalusta 2226 oli n. 20 cm. 81b

3.2.3.3. Maatuneet puujäänteet rakenteen 2075 pohjoispuolella

ruudut: 97-98/500-503
kartat: 3, 33, 35
kartat vuodelta 1995: 37

Ensimmäisessa v. 1996 dokumentoidussa tilanteessa 2000-alueen pohjoislaidalla, ruudussa 98/501 oli näkyvissä maatuneen puun sekaista maa-ainesta. Se osoittautui kahdeksi rinnakkaiseksi itä-länsi-suuntaiseksi maatuneeksi puujäänteeksi, joista eteläisempi (2919) on mahdollisesti saman puun jäännettä kuin välittömästi rakenteen 2075 (ks. ao. rakennekuvaus) pohjoispuolella dokumentoitu maatunut puu. Todennäköisemmin puujäänne 2919 liittyy kuitenkin siihen osittain hiiltyneeseen puuhun, joka tuli ruudussa 98/500 esiin maatuneen puujäänteen 2913 alta.

Osittain hiiltyneeseen 2918:aan nähden stratigrafisesti alempana oli vielä kolmas itä-länsi-suuntainen puujäänne, jonka länsipäässä tuli esiin maatunutta pohjois-etelä-suuntaista puuta. Varmaa liitoskohtaa ei kuitenkaan havaittu. Hieman lännempänä dokumentoitiin kaksi muuta pohjois-etelä-suuntaista puujäännettä, jotka sijaitsivat samalla pohjois-etelä-linjalla kuin rakenteen 2100 (ks. kyseistä rakennekuvausta) läntisin puujäänne. Mahdollista yhteyttä rakenteeseen 2100 ei kuitenkaan voitu osoittaa.

Edellä kuvailtujen puujäänteiden mahdollinen rakenteellinen merkitys ei kaivauksen kuluessa selvinnyt mm., koska moderni oja niiden pohjoispuolella rikkoo mahdollisen rakenteellisen kokonaisuuden. Puujäänteiden alta näytti tulevan esiin ns. pohjasavea edeltävä savi, mutta samalla kohdalla havaittiin myöhemmin mahdollinen paalunsija.

3.2.3.4. Rakenne 2089: pohjois-etelä-suuntaiset vaaleahkot puujäänteet

ruudut: 97-98/503
kartat: 36, 37, 38

Ruudut 97-98/503 kuuluvat kaivausalueen v. 1994 avattuun osaan, jossa ei kaivettu v. 1995 lainkaan. Sen jälkeen kun alue kesällä 1996 oli ensimmäisen kerran puhdistettu, tuli vain 2-3 cm syvyydessä esiin rakenne 2089 eli pohjois-etelä-suuntaisia suhteellisen hyvin säilyneitä maatuneita puujäänteitä, jotka olivat leveämpiä ja väriltään vaaleampia kuin muut 2000-alueella dokumentoidut puujäänteet. Rakenteen stratigrafinen suhde edellä kuvailtuun rakenteeseen 2087 ei ollut yksiselitteisesti havainnoitavissa, koska rakenne 2089 ei eteläpäässään ulottunut aivan puujäänteeseen 2903 ja sen itäpäässä dokumentoituun lähes täysin maatuneeseen puuhun 2048 asti.

Rakenteen 2089 puujäänteiden muodostama taso vietti hieman etelään päin. Maa-aines puiden yhteydessä oli pääasiassa silttiä. Rakenne rajautui itälaidassaan rakenteeseen 2144 (ks. ao. rakennekuvaus). Pohjoislaidassaan se oli rikkoutunut modernin ojan (1132) vuoksi. Ojan pohjoispuolella merkkejä vastaavasta rakenteesta tai samankaltaisista puujäännöksistä ei havaittu.

Puujäänteiden purkamisen jälkeen esiin tuli ruskea hiekkainen maakerros. Lisää puujäänteitä ei rakenteen 2089 alta enää tullut alempaa esiin.

3.2.3.5. Rakenne 2150: itä-länsi-suuntainen puulinja alueen eteläosassa

ruudut: 94-95/500-502
kartat: 40, 41, 42, 48

Rakennenumerolla 2150 on dokumentoitu itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden muodostama puulinja ruuduissa 94-95/500-502. Rakenne näkyy kokonaisuudessaan kartassa 48.

Rakenteen 2150 yläpuolella oleva maa-aines oli multaista ja poikkesi selvästi linjan x = 96 pohjoispuolisesta alueesta. Kiviä oli kenttätyökauden 1996 alun tilanteessa näkyvissä vain ruuduissa 95-95/499-500, ja samalla kohdalla tulivat ensimmäisenä esiin myös rakenteen 2150 länsipään hiiltyneet puujäänteet. Itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden muodostaman rakenteen hahmottuessa vähitellen selvemmin näytti sen pohjoispuolinen alue selvästi kivisemmältä kuin edelleen pehmeän multamaisen maa-aineksen peittämä alue rakenteen eteläpuolella. Multaisemmassa maassa oli runsaasti palamatonta luuta, jota rakenteen 2150 pohjoispuolelta löytyi vain niukasti. Maatuneeseen puujäänteeseen 2994 liittyvää täysin maatunutta orgaanista maa-ainesta oli niin ikään vain puujäänteen eteläpuolella.

Itä-länsi-suuntaisen rakenteen 2150 ja pohjois-etelä-suuntaisen numerolla 2220 dokumentoidun rakenteen (ks. kyseinen rakennekuvaus) yhtymäkohdassa 2220 näytti menevän 2150:n alle. Puujäänteen 2994 suuntaista niin ikään maatunutta puujäännettä 2995 oli aluksi vaikea hahmottaa, koska sitä ympäröivässä maa-aineksessa oli erittäin runsaasti säleistä puuroskaa. Hienon hiekan esiintyminen osoitti kuitenkin potentiaalisen puulinjan paikan.

Puujäänteet 2994 ja 2995 ovat mahdollisesti eri puuta, sillä niiden välisestä n. 30 cm pituisesta aukkopaikasta ei löydetty selvää itä-länsi- muttei myöskään pohjois-etelä-suuntaista puujäännettä. Rakenteen 2150 ja sen itäpuolisen pohjois-etelä-suuntaisen rakenteen 2144-2277 (ks. rakennekuvaukset, luku 3.3.5.2.) välinen yhteys on niin ikään varsin vaikeatulkintainen. Puujäänteen 2995 itäpäässä havainnot saattaisivat viitata rakenteen 2150 jonkinlaiseen päätyrakenteeseen, mutta varmoja merkkejä nurkkarakenteesta ei tällä kohdalla ollut.

Rakennetta 2150 purettaessa puujäänteiden 2994-2995 (ks. edellä) alta tuli suhteellisen hyväkuntoista maatuneen puun sälettä, mutta pienikokoisilla puujäänteillä ei alempana ollut yhtenäistä syiden suuntaa. Rakenteen itäpäässä olevat melko suuret kivet eivät näyttäneet muodostavan kiveystä. Rakenteen alta esiin tuleva maa-aines oli orgaanisensekaista savea. Sen alta tuli löytöinä runsaasti palanutta savea, joka keskittyi kapeaan itä-länsi-suuntaiseen matalaan kouruun.

Kourussa oli täysin maatunutta orgaanista maa-ainesta, mutta puujäänteitä ei havaittu. Stratigrafisesti se oli alempana kuin rakenteen 2150 kanssa kohtisuora, siihen verrattuna stratigrafisesti ylempänä ollut rakenne 2220.

Kourun eteläpuolella oli edelleen paikoin lähes 10 cm paksuinen likaisen saven kerros, jollaista rakenteen 2150 pohjoispuolella ei lainkaan ollut. Pohjois-etelä-suuntaisen rakenteen 2220 itäpuolella (siis linjan y = 502,60 itäpuolella) rakenteen 2150 alla oleva maa-aines sen sijaan oli orgaanisensekaista ja multamaista, ja puretun rakenteen itäpään etelä-, länsi- ja pohjoispuolelle jäivät hienon hiekan / siltin sekaiset maa-ainekset.

Ns. pohjasaven kaltaisen likaisen saven pinta vietti puretun rakenteen 2150 kohdalta (linjalta x = 95) etelään jyrkemmin kuin linjan x = 95 pohjoispuolella.

3.2.3.6. Kourumaiset rakenteet: pohjois-etelä-suuntainen 2220 ja itä-länsi-suuntainen 2240

3.2.3.6.1. Rakenteet 2220, 2201 ja 2193: pohjois-etelä-suuntainen kourumainen rakenne ja sen risteyskohdat rakenteiden 2240 ja 2150 kanssa

ruudut: 95-98/502
kartat: 42, 43, 47, 58, 60, 64

Rakenteena 2220 on dokumentoitu pohjois-etelä-suuntainen kourumainen rakenteellinen kokonaisuus, joka oli kohtisuorassa sekä rakennetta 2150 vastaan että rakenteita 2240 ja 2133 vastaan (ks. kyseiset rakennekuvaukset). Rakenneyksityiskohdat 2201 ja 2193 ovat osa rakennetta 2220.

Rakenne 2220 alkoi hahmottua, kun linjalle x = noin 92,60 näytti muodostuvan kahden erityyppisen maa-aineksen, silttimäisen ja orgaanisemmansekaisen alueen, raja. Vähitellen voimakkaat palamisen merkit tulivat näkyviin rakenteen pohjoisosassa. Kartassa 40 rakenne 2220 hahmottuu pohjois-etelä-suuntaisena pienikokoisten maayksiköiden vyöhykkeenä.

Rakenteellisena kokonaisuutena 2220 on esitetty ensimmäistä kertaa kartassa 42. Näkyvissä ovat kourumaisen rakenteen pohjoispäässä hiiltyneet puujäänteet ja palaneen saven sekainen maa-aines, kun taas rakenteen eteläpäässä maa-aines oli keskiruskeaa ja orgaanista. Kourumainen 2220 näytti sijaitsevan rakenteen 2240 (ks. kyseinen rakennekuvaus) ja länsilaidaltaan terävärajaisten maa-ainesten 2155-2158 välissä.

Kun rakenteet 2114 ja 2150 (ks. kyseiset rakennekuvaukset) oli otettu kokonaan esiin, hahmottuivat niiden ja rakenteen 2220 risteyskohdat rakenteellisina yksityiskohtina. Itä-länsi-suuntaisten puujäänteiden 2979-2801 ja kourumaisen 2220:n risteyskohdassa tuli esiin lukuisia pienikokoisia sekä maatuneita että alempana myös hiiltyneitä osittain keskenään päällekkäisiä puujäänteitä, mutta varsinaista salvosrakennetta ei voitu havaita. Rakenteeseen 2201 kuulunevat myös kourun 2220 itäpuolinen itä-länsi-suuntainen hiiltynyt puujäänne 2803, jonka yhteenkuuluvuus itä-länsi-suuntaisten maatuneiden puujäänteiden 2979-2801 (rakenne 2240, ks. kyseinen rakennekuvaus) kanssa ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sekä kaksi sijainniltaan mielenkiintoista suurehkoa kiveä. Stratigrafisesti 2220 lienee alempana kuin 2240, mutta rakenteiden keskinäinen stratigrafinen suhde jäi jossain määrin avoimeksi.

Rakenteen 2220 ja itä-länsi-suuntaisen rakenteen 2150 (ks. kyseinen rakennekuvaus) risteyskohta oli stratigrafisesti selkeämpi: 2220 oli 2150:n alla ja 2220:n eteläpään päällä ollut silttikerros jatkui rakenteeseen 2150 kuuluvien puujäänteiden alle. Risteyskohdassa dokumentoitu maatunut puu näytti mahdolliselta salvosrakenteelta, mutta salvoksesta ei ilmeisesti ollut kuitenkaan ollut kysymys.

Rakenteen 2220 maa-ainesten tyypillinen ominaisuus oli silttisyys sekä rakenteen pohjoisosassa selvät palamisen merkit. Rakenteen eteläpäässä palojäljet olivat heikommat.

Rakenteen 2150 purkamisen jälkeen 2220:n eteläpäässä tuli esiin runsaasti maatunutta puuroskaa. Puunsyiden suunta vaihteli, mutta syvemmällä puu näytti olevan pääasiassa SSW-NNE-suuntaista. Ns. pohjasavea edeltävään likaiseen saveen asti kaivettuna rakenne 2220 näkyi edelleen etelään päin viettävänä kouruna, jonka pohjavaaitus oli rakenteen pohjoispään kohdalla n. 7 cm ympäristöään matalampi.

3.2.3.6.2. Rakenne 2240: itä-länsi-suuntainen kouru ja maatuneet puujäänteet

ruudut: 95-96/498-502
kartat: 38, 47, 59

Rakenteen 2240 puujäänteet olivat itä-länsi-suuntaisia ja pääasiassa maatuneita. Rakenne on kohtisuorassa rakennetta 2220 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.2.3.6.1) vastaan sekä rakenteen 2114 (luku 3.2.3.1.3) puujäänteitä vastaan.

Rakenteesta 2240 tuli ensimmäisenä esiin sen läntisin osa, joka oli suoraan ns. pohjasavea edeltävän likaisen saven päällä kaivausalueen länsilaidassa. Maatuneet puujäänteet 2977-2978 ovat mahdollisesti rakenteeseen 2100 (ks. luku 3.2.3.1.2) kuuluvan puujäänteen 2935 jatketta. Sen itäpäässä todetut selvät palamisen jäljet liittynevät erilliseen hiiltyneeseen puujäänteeseen 2980. Maatuneista puujäänteistä eteläisempi (2977) muistutti ulkonäöltään saveen painunutta oksaista luonnonpuuta, ja varsin samankaltaista puuta oli myös rakenteen 2240 itäosan eteläreunalla. Suhteellisen hyväkuntoinen maatunut puujäänne 2979 ei liene samaa puuta kuin hiiltynyt 2980, koska niiden välissä oli selvä kuoppa, jossa oli runsaasti löytöjä.

Puujäänteen 2979 pohjoispuolella oli runsaasti palanutta savea, joka erotti puujäänteen sen pohjoispuolisesta rakenteesta 2114 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.2.3.1.3). Stratigrafisesti 2979:n päällä sen itäpäässä ollut suhteellisen pienikokoinen maatunut puujäänne 2822 kuulunee rakenteiden 2220 ja 2240 risteyskohtaan liittyviin puujäänteisiin, joiden perusteella 2240 näyttäisi olevan stratigrafisesti 2220:n päällä.

Kourun 2240 »pohjana» oli kovaksi palanut savipinta, mutta puujäänteessä 2979, jossa oksankohdatkin olivat selvästi näkyvissä, ei ollut lainkaan palamisen merkkejä. Puujäänteen 2979 alta tuli esiin toinen sen kanssa samansuuntainen maatunut puujäänne155b.

Palanutta savimurua lukuun ottamatta rakenteen 2240 maa-aineksissa ei ollut palojälkiä eikä rakenteessa juuri ollut silttisiä maa-aineksia. Ns. pohjasavea edeltävään likaiseen saveen asti kaivettuna rakenne 2240 erottui edelleen itä-länsi-suuntaisena kouruna, jonka pohjan vaaitusluvut olivat n. 5 cm ympäristön vaaituslukuja matalampia.

Kouru jatkui vielä tässäkin vaiheessa myös linjan y = 500 länsipuolelle, jossa siihen näytti liittyvän muutamia pienikokoisia mahdollisia paalunsijoja157b (ks. rakenteen 2250 kuvaus, luku 3.2.3.9.1). Rakenne 2240 sijaitsi samalla itä-länsi-linjalla kuin kouru 2327 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.3.5.5).

3.2.3.6.3. Rakenteet 2220 ja 2240 erilaisten alueiden rajoina

Edellä kuvatut rakenteet 2220 ja 2240 näyttivät myös olevan lähellä ns. pohjasaven kaltaista likaista savea toisistaan selvästi poikkeavien havaintojen rajakohtia. Rakenteen 2220 itäpuolella, sen ja rakenteen 2144-2277 (ks. kyseinen rakennekuvaus, luku 3.3.5.2) välisellä alueella maa-ainesten tyypillinen ominaisuus oli siltinsekaisuus. Linjan y = noin 502,50 itäpuolella silttiset maa-ainekset olivat vastaavalla stratigrafisella syvyydellä vallitsevina myös modernin ojan 1132 pohjoispuolella, ja sama havainto oli tehty myös v. 1994 kaivauksessa.

Rakenteen 2220 länsi- ja rakenteen 2240 pohjoispuolella dokumentoitiin rakenteet 2114 (luku 3.2.3.1.3) ja 2133 (luku 3.2.3.7). Rakenne 2089 (luku 3.2.3.4) puolestaan sijaitsi kokonaan kourumaisen 2220:n itäpuolella. Itä-länsi-suuntaisen 2240:n eteläpuolella, sen ja rakenteen 2150 (luku 3.2.3.5) välisellä alueella oli kovia savia ja suhteellisen runsaasti kiviä, kun taas rakenteen 2150 eteläpuolella ns. pohjasavea edeltävän saven pinta vietti etelään ja sen päällä oleva multamainen kerros oli huomattavan paksu. Paalun- tai seipäänsijoina dokumentoituja halkaisijaansa nähden melko syviä kuopanteita ns. pohjasavea edeltävän saven pinnassa oli lähinnä rakenteen 2220 länsipuolelle jäävällä alueella.

3.2.3.7. Rakenne 2133: hiiltyneet WSW-ENE-suuntaiset puujäänteet

ruudut: 97-98/500-502
kartat: 40, 47, 52, rakennelomakkeen 2133 kuva

Rakenne 2133 on länsilounas-itäkoillis-suuntaisten hiiltyneiden puujäänteiden muodostama taso. Kokonaisena se on esitetty kartassa 47. Itäpäässään rakenne 2133 muodostaa rakenteen 2220 (ks. luku 3.2.3.6.1) pohjoisosan hiiltyneiden puujäänteiden kanssa kulman, jossa 2133 on stratigrafisesti po. puujäänteiden ja siis rakenteen 2220 päällä. Rakenteen 2133 hiiltyneistä puujäänteistä yksi ilmeisesti jatkui paalunsijaan 2226 asti. Etelälaidassaan 2133 rajautui palaneen saven vyöhykkeeseen, joka erotti sen maatuneiden puujäänteiden muodostamasta rakenteesta 2114. Pohjoisessa moderni oja 1132 rikkoo rakenteen, mutta hiiltynyt puujäänne (1203a) lienee rakenteeseen 2133 kuuluvien puujäänteiden kanssa samaa tai samaan kokonaisuuteen kuuluvaa puuta.

Rakenne 2133 tuli esiin harmahtavan savikerroksen alta ja siihen liittyi myös silttiä kuten useisiin muihinkin Mullin asuinpaikalta löytyneisiin puujäänteisiin. Välittömästi hiiltyneiden puujäänteiden päällä oli myös jonkin verran kellertävää kovaa silttistä savea 2118.

Hiiltyneet puujäänteet olivat suhteellisen hyvin säilyneitä ja niitä oli rinnakkain 8-9 kpl. Niiden alla oleva savi oli mureampaa ja tummempaa kuin ns. pohjasavea edeltävä likainen savi, mutta uusia puujäänteitä ei rakenteen 2133 alta enää tullut esiin. Hiiltyneiden puujäänteiden länsipäässä, paalunsijan 2226 pohjoispuolella oli mahdollinen toinen paalunsija. Rakenteen 2133 puujäänteiden poistamisen jälkeen esiin tuli niiden alta kaksi mahdollista »seipäänsijaa», joiden muoto oli kiilamainen siten, että kiilojen kärjet näyttivät olevan itään päin.

3.2.3.8. Rakenne 2035: pienehkö hiilinen alue

ruudut: 92-94/498-499
kartat: 3, 38, lomakkeen 2035 kuva
kartat v. 1995: kartta 20

Rakenteena 2035 dokumentoitu n. 1 neliömetrin suuruinen hiilinen alue oli näkyvissä jo v. 1995. Hiilenmustaa maa-ainesta oli jäljellä vain melko ohut kerros ja siinä oli jonkin verran hiiltynyttä puuta. Hiiltyneen kerroksen alta tuli esiin samaa harmahtavaa pehmeähköä suhteellisen runsaslöytöistä savea, joka peitti laajaa aluetta kaivausalueen eteläosassa. Koska rakenne 2035 jäi aivan Mullin kaivausalueen laitaan, sen mahdollinen yhteys asuinpaikan muihin rakenteisiin ei kenttätöiden aikana selvinnyt.

3.2.3.9. Mahdollisia paalun- tai seipäänsijoja ns. pohjasaven kaltaisessa likaisessa savessa

3.2.3.9.1. Rakenne 2250: paalun- tai seipäänsijat rakenteiden 2114, 2133 ja 2240 alla

ruudut: 95-98/500-502
kartat: 61, 62, 63

Ns. pohjasavea edeltävässä likaisessa savessa havaittiin erikokoisia ja -muotoisia kuoppia, joita mahdollisesti voisi pitää paalun- tai seipäänsijoina. Rakenne 2250 ei kuitenkaan ole yhtenäinen rakenteellinen kokonaisuus vaan yhteisnimitys niille »paalun- tai seipäänsijoille», jotka tulivat esiin, kun rakenteet 2114 (luku 3.2.3.1.3) ja 2133 (luku 3.2.3.7) oli purettu. Tällä rakennenumerolla dokumentoitujen kuoppien sijainti on esitetty kartassa 61.

Yksiköiden 2228-2228b, 2190-2190b, 2036, 2235 sekä 2226 mahdollisesta liittymisestä muihin rakenteisiin on jo edellä mainittu. Yksiköt 2233-2233b voisivat 2235:n tavoin sijaintinsa puolesta niin ikään kuulua rakenteeseen 2240 (luku 3.2.3.6.2). Sillä pohjois-etelä-suuntaisella linjalla (y = noin 501), jolla yksiköt 2230, 2239, 2226 ja 2190 sijaitsevat, oli mahdollisia paalunsijoja myös modernin ojan 1132 pohjoispuolisella alueella. Kuopanne 2154 saattaisi puolestaan liittyä sijaintinsa ja muotonsa perusteella rakenteeseen 2150.

Rakenteen 2240 linjan y = 500 länsipuoliseen osaan mahdollisesti liittyviä paalun- tai seipäänsijoja dokumentoitiin yhteensä 8 kpl, mutta osa niistä oli varsin pienikokoisia.

3.2.3.9.2. Paalun- tai seipäänsijoja linjan y = 500 länsipuolella

Linjan y = 500 länsipuolella, missä kulttuurikerrosta oli kenttätyökauden 1996 alkaessa jäljellä enää vain hyvin ohuelti, tulivat mahdolliset paalun- tai seipäänsijat näkyviin ns. pohjasavea edeltävän likaisen saven pintaa puhdistettaessa. Kookkaimpia todennäköisiä paalunsijoja olivat yksiköt 2241188b, 2254, 2253-2253b, 2251 ja 2248, joista viimeksimainitussa oli erittäin selvät palamisen jäljet.

Ns. pohjasavea edeltävän likaisen saven pintaa puhdistettaessa linjan y = 500 länsipuolisella alueella tuli näkyviin kolme itä-länsi-suuntaista uraa, joista keskimmäinen lienee rakenteen 2240 länsiosan pohja (ks. edellä luku 3.2.3.6.2). Urat ovat samansuuntaisia kuin kaivausalueen länsiosassa todetut modernit kyntöjäljet (ks. edellä luku 3.2.1), mutta resenttejä löytöjä ei tullut.

3.2.3.10. Kuvailtuihin rakenteisiin kuulumattomia yksiköitä

3.2.3.10.1. Ruudut 97-98/499-500

Ruutujen 97-98/499-500 aluetta rakenteen 2075 (luku 3.2.3.2) länsipuolella peitti kenttätyökauden 1996 alussa orgaanisensekainen maa-aines, jonka alta tuli esiin karkeahko noen värjäämä hiekka, jossa oli runsaasti kuonaantunutta savea. Nokisen kerroksen mahdollinen yhteys dokumentoituihin rakenteisiin jäi kuitenkin toistaiseksi osoittamatta. Sen alla maa-aines muuttui savisemmaksi ennen pohjasavea edeltävää likaista savea.

3.2.3.10.2. Ruudut 97-98/501-502

Kenttätyökauden 1996 alussa ruutujen 97-98/501-502 aluetta peittäneen harmahtavan silttikerroksen poistamisen jälkeen esiin tuli osittain noen värjäämä hiekkainen ja/tai silttimäinen kerros. Siltin- ja hiekansekaisten maa-ainesten keskinäinen stratigrafia oli hyvin vaikeatulkintainen. Alueen pohjoisosassa maa-aineksessa oli hiilenpaloja ja kuonaantunutta savea, mikä saattaa liittyä samalla kohdalla myöhemmin esiin tulleeseen hiiltyneeseen rakenteeseen 2133 (luku 3.2.3.7). Ennen rakenteiden 2114 (luku 3.2.3.1.3) ja 2220 (luku 3.2.3.6.1) esiintuloa ruutujen 97/501-502 aluetta peitti vielä noen värjäämän saven kerros.

3.2.3.10.3. Ruudut 92-98/497-499

2000-alueen läntisimmässä reunassa oli ns. pohjasavea edeltävän likaisen saven päällä oli rakenteen 2240 (rakennekuvaus luku 3.2.3.6.2) eteläpuolella orgaanisensekainen kerros, jonka alta tuli harmahtavaa pehmeähkö savea. Vastaavat havainnot tehtiin myös linjan y = 500 itäpuolella. Rakenteen 2240 pohjoispuolella oli linjan y = 500 länsipuolisella alueella pohjasavea edeltävän saven päällä ainoastaan ohuehkoja tummemman maa-aineksen läiskiä, mutta saven pinnan puhdistamisen yhteydessä esiin tuli useita mahdollisia paalunsijoja (vrt. luku 3.2.3.9.2).

 

Takaisin sisällysluetteloon.
Seuraavaan lukuun 3.3, Alue 95-100/504-511 ja ruudut 100-102/510 (ns. 3000-alue).


Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut