Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut

STUDIOVALOKUVAT


KUUTIOKIVI (TYA 619: 467)

valokuva 84 kB






KUUTIOKIVI (TYA 619: 467)
 
 

Löytötyyppi: Yhdeltä tai useammalta sivulta sileäksi hiottu kivi.

Käyttötarkoitus: Viljan tms. jauhaminen.

Löytöpaikka: Raisio, Ihala, Mullin asuinpaikka.

Aikakausi: Viikinkiaika/ristiretkiaika/varhaiskeskiaika.

Ajoitus: 980-1220 jKr.

Koko: 70 mm × 83 mm × 81mm.

Paino: 845,1 g.

Kuvaaja: Antti Huittinen.
 
 

Kasvitieteellisten tutkimusten mukaan Mullin asuinpaikan väki viljeli ruista, ohraa, kauraa ja vehnää.

Vehnän osuus kasvinjäänteiden joukossa on yllättävän suuri. Tärkein rautakauden viljalaji oli kuitenkin ohra, joka soveltui vehnää paremmin pohjoisen lyhyeen kasvukauteen. Myös ruis tunnettiin jo rautakaudella. Keskiajalla se nousi Varsinais-Suomessa ohran rinnalle yhtä merkittäväksi tai merkittävämmäksikin viljalajiksi. Rukiista tehtiin ennen kaikkea puuroa ja leipää, ohrasta myös olutta.

Vilja jauhettiin nyrkinkokoisella kuutiokivellä, jota hiottiin laakakiveä vasten. Luultavasti rautakauden lopulla ja varhaiskeskiajalla alkoivat tulla tunnetuksi myös kehittyneempi käsimylly eli käsikivet, myöhemmin myös vesimyllyt. Raision kuuluisin vesimylly sijaitsi viimeistään 1400-luvulla Huhkon koskessa. Tuulimyllytkin saapuivat Suomeen keskiajan kuluessa.
 
 

Lähteet:

Muut valokuvat: TYA 631: 335 (kuutiokivi).

Ks. myös

Löytötiedot: x=101, y=512, 3. krs.
 
 

Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut