Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut

STUDIOVALOKUVAT


SIAN ALALEUKA (TYA 642: 1114)

valokuva 96 kB




SIAN ALALEUKA (TYA 642: 1114)
 
 

Löytötyyppi: Sian vasemmanpuoleinen alaleuka, jossa kaksi etuhammasta, kulmahammas, kolme välihammasta, kolme poskihammasta.

Käyttötarkoitus: Kotieläin, kasvatettu lihan vuoksi (eläinjätettä).

Löytöpaikka: Raisio, Ihala, Mullin asuinpaikka.

Aikakausi: Viikinkiaika/ristiretkiaika/varhaiskeskiaika.

Ajoitus: 980-1220 jKr.

Kuvaaja: Antti Huittinen.
 
 

Suomen varhaisimmat varmat osteologiset todisteet siasta tunnetaan 300-luvulta jKr eli nuoremmalta roomalaisajalta. Sikojen hoito saattaa silti Suomessakin palautua huomattavasti kaukaisempaan menneisyyteen: Ruotsissa ja Virossa niitä pidettiin kotieläiminä jo myöhäisellä kivikaudella. Toisin kuin Suomessa näissä maissa villisika on kuulunut luontaiseen eläimistöön. Sika onkin niissä osittain ehkä kesytetty kotoperäisestä kannasta.

Sikoja kasvatettiin ennen kaikkea lihan vuoksi. Sian selästä saatiin kuitenkin myös pitkiä ja vahvoja harjaksia, joita voitiin käyttää harjojen tekemiseen sekä vahvojen saumojen ja nahkajalkineiden ompeluun.

Perinteisesti sikojen hoitoon ei kiinnitetty paljonkaan huomiota, vaan eläimet saivat kuljeskella melko vapaasti ruokaansa etsimässä. Niitä teurastettiin syksyisin ja lihat säilöttiin esim. savustamalla.
 
 

Lähteet:

Ks. myös Löytötiedot: Yksikkö 2295.
 
 

Esittely | Tutkimus | Tutkijat | Työkalut