Perhekäsityksiä on monia:

Yksilön omista vanhemmista ja omista jälkeläisistä koostuva perhemuodostaa porvarillisessa ja liberalistisessa yhteiskunnassa "joukkueen", joka muka pitää yhtä, Kolmen Muskettisoturin sloganilla (yksi kaikkien ja kaikki yhden...). Näinhän ei käy, geeniperimä on heiveröinen nuora, ihmisellä on helposti enemmän yhteistä naapurin koiran kanssa kuin isoisänsä kanssa. Tämän perheidean varsinainen sisältö on pukea häikäilemätön pyrkyryys ja itse asiassa epäsosiaalisuus velvollisuuden ja yhteisvastuun kaapuun, ja jättää yhteisö, kylä, valtio, luvan perästä ulkopuolelle ja vastuuta vaille yksilön selviytymisestä, huono-osaisten auttamisesta. Kapitalisti kun katsoo koditonta kadunkulmassa niin hän on, paitsi sitä mieltä että heikot sortuu elon tiellä ja jotkut ne vaan ei osaa sanoa pullolle ei, niin sitä mieltä että missä ovat tämän ihmispolon vanhemmat, lapset, "lähimmäiset", joiden heppu pitäisi lepokotiin laahata. Nyt kun se tuossa nurkalla raakkuu niin minäpä rupean "hyväntekijäksi", yli velvollisuuteni, ja järjestän vaikkapa konsertin, jonka tuotto menee osaksi kodittomille.

Maailmanparantajan perhe on koko ihmislajin tai kaikkien "tuntevien" eläinten tai jopa koko "gaian" kokoinen. Maailmanparantaja ottaa asiakseen projisoida itsensä kaikkeen mikä vähänkin liikkuu, häntää heiluttaa tai vihertää. Tämän projektin takana on haikea toive "elää enemmän, tuntea enemmän" suggeroimalla itsensä samaistumaan mahdollisimman moneen toiseen. Mitään todisteita tämän toiveen järkevyydestä ei ole.

Mielekkäämpää minusta on lukea perheeseen kaikki ne elementit ykslön ulkopuolella joita ilman hän ei halua tai voi olla. Näin perhe sisältääkin yhtäkkiä paitsi ihmisiä, myös vaikkapa jääkaappeja, maisemia, CD-levyjä ja sulkapallon. Perheenjäsenet eivät "ole yhtä", mutta tärkeitä hyödykkeitä toisilleen kuitenkin.