Pyhyys voi tarkoittaa monia asioita.

Jos ajatellaan että sen mitä pitää itselleen erityisen tärkeänä voi kruunata sanalla pyhä, niin minulle pyhintä ovat omat taideteokseni, niissä on olennaisin, kiinnostavin ja pystyvin osa itsestäni. Pyhiä minulle ovat myös monet teokset näiltä tekijöiltä: Samuel Beckett, Marquis de Sade, Otto Dix, Friedrich Nietzsche, Cecil Taylor, Iannis Xenakis, Pier Paolo Pasolini, Jean Baudrillard, Rainer Werner Fassbinder, Michel Foucault, Yukio Mishima, Blalla W. Hallmann, Kathy Acker, Charles Gayle, Dmitri Schostakovich, Joel-Peter Witkin, Hans Bellmer, Lucian Freud, Bil Laswell, Bill Viola, Christian Schad, Marina Abramovic, Max Beckmann, Miles Davis, Franz Radziwill, Peter Brötzmann, Paul Gauguin, Robert Bresson, Louise Bourgeois, Bernd-Alois Zimmermann, Ice-Cube, Frank Zappa, Robert Mapplethorpe, Mike Kelley, Geto Boys, Ernst-Ludwig Kirchner, Woody Allen, Hölderlin, Raymond Carver, Heinz Holliger, Werner Herzog, Wolfgang Rihm, Prince Far-I, Derrida, William Burroughs, Gangubal Hangal, Karl Hubbuch, Chriss Hipkiss, Ustad Sabri Khan, Adolf Wölfli, Lakshmi Shankar, Ingmar Bergman, Andrei Tarkovski, Peter Handke, Alban Berg, William Hooker, Diane Arbus, Alfred Hrdlicka, William Friedkin, Pehr-Henrik Nordgren, Elliot Sharp, Otomo Yoshihide, Yevgeni Mravinski, Cheikha Rimitti, Brett Easton Ellis, Georges Bataille, Andres Serrano, Tatsumi Hijikata, Emil Gilels, Dennis Cooper, Egon Schiele, Pierre Klossowski, Mal Waldron, R.B. Kitaj, Vilho Lampi, Tatiana Nikolaeva, Antonin Artaud...Pyhiä minulle ovat tässä mielessä tietenkin myös äitini, vaimoni, tyttäreni ynnä muut minulle korvaamattomat. Edellä mainitut taiteilijat, tuotantonsa ovat kuitenkin pyhiä (minulle) myös toisella tavalla:

Ne asiat joita pitää paitsi itselleen tärkeinä, niin myös ratkaisevantärkeinä muille tai pohjattoman antoisina niille, jotka sattuvat näiden pyhyyksiin paneutumaan. Siksi esimerkiksi taideteokset tai jopa tekniset keksinnöt, aurinkolasit ja kemoterapia, ovat eittamttä yhteisöllisesti pyhyyspotentiaaliltaan monin verroin äitiäni suurempia: kun äitini kuolee, ei häntä moni lisäkseni muista, kaipaa, tai edes koskaan eläneeksi tiedä.

Pyhyys liittyy usein uskontoon ja siten absoluuttisiin arvoihin. Koska olen ateisti ja relativisti en niistä pyhyyskokemuksista piittaa. Uskonnoissa on yleensä Jumala joka on hyvä, tärkein, kaikkivaltias ja siksi pyhittämisen väärtti. Uskontojen maallistuneita versioita ovat esimerkiksi sivilisaatioidealismi ja panteismi. Edelliseen uskovat ovat ottaneet keppihevoksi ihmislajin, luomakunnan kruunun, johon samaistuvat, ja jonka haluavat/kuvittelevat voivan kehittyä yhä kirkkaammaksi jalokiveksi. Sivilisaatioidealismin, jonka olomuotoja ovat esimerkiksi ortodoksikommunismi ja hurmoksellinen humanismi, epäilyttävä puoli on se, että onko siitä hyötyä, siis huvia. Niin epätoivo kuin mielekkyyskin ovat aina vain yhden ihmisen kokoisia elämyksiä. Yksilö voi yrittää lietsoa iloaan, elämäntunnettaan tai suruaan suurempaan liekkiin samanmielisten seurassa tai samaistumalla ihmislajiin, ekosysteemiin, Michael Jacksoniin, valtioon, rotuun, kissanpentuun tai jääkiekkojoukkueeseen, mutta silti on aina kyse yhden ihmisen itsehoivasta. Mikään ei pakota eikä myötäsyntyisesti ohjaa meitä ahdistumaan siitä että viime kädessä ihminen on eläinlaji muiden joukossa, joka tänne on joskus sattumalta putkahtanut ja varmasti vuorollaan myös täältä häipyy. Mikään ei pakota eikä myötäsyntyisesti ohjaa meitä Pentti Linkolamaisesti projisoimaan "kauneutta" vain elolliseen, mahdollisimman monimuotoiseen, ja mieluiten ihmisen koskemattomaan luontoon. Luontoäiti ei ole panteisti eikä humanisti, se pitää niin Teemua, kahvikuppia, turnipsia, katepillaria, ydinvoimalan polttoainesauvoja, Schumannin koottuja kuin "hajoamattomia" muovipussejakin tasavertaisina luontokappaleina joita se masiinassaan kierrättää.

Pyhää on usein ylevä. Uskonnollisiin elämyksiin kuuluu ylevä. Ylevä ei kuitenkaan ole uskovaisten etuoikeus sillä ylevä on vain termi, jolla tarkoitetaan sitä mielenliikutustilaa, johon ihminen voi joutua elämyksellisesti tajutessaan käsitys/hahmotuskykyään suurempikokoisten asioiden olemassaolon. Eli, kaikki tietävät että avaruus on avara ja maapallo hippunen siellä, mutta tämä tosiasia saa sydämen väpättämään vain harvoin. Väpätys pukkaa päälle joskus esimerkiksi tähtikirkkaana yönä pimeällä pihamaalla, silloin, ohimenevän hetken verran, voi elämyksellisesti tajuta että tilaa on juu. Tämä väpätys syntyy siitä perusjännitteestä mikä on oman rajallisuutemme (ihon sisällä vankina, eristyssellissä aivokuorella, elinikä alle 100) ja luonnon koneiston rajattomuuden välillä.

Georges Bataille sanoi ihmisenä olemisen perusjännitteen syntyvän kahdesta ristiriitaisesta tarpeesta: halusta olla toisaalta autonominen, säilyttää minuus, ja toisaalta halusta olla yhtä maailman, toisten, kanssa, päästä yksinäisyydestä, palata "alkuyhteyteen". Edellinen edellyttää epäjatkuvuutta, kuolevaisuutta, jälkimmäinen on mahdollista vain kuolemassa, eikä ihminen halua kuolla. Olemme erillisiä olentoja, jokainen erilainen ja ruumiiseensa sekä tajuntaansa linnoitettu. Suvunjatkamisen tarve on pakottava evoluution käsky, mutta se, jolla on tietoisuus ja jolla on tuntemus autonomisesta subjektiudesta ei voi kunnolla välttää kuolemaa hankkimalla jälkeläisiä, sillä jälkeläiset ovat erillisiä, eivät uudelleensyntyneitä vanhempiaan. Luonnon kiertokulku, jatkuvuus, se että kuolemani jälkeen teilleen lähtevät atomit ja molekyylit ovat samanlaisia kuin ennen kuolemaani, vaikka ne välillä olivatkin järjestyneet elämäni ajaksi muotoisekseni organismiksi, on meille kuolemaksi. Bataillen näkökulmasta seksuaalisuus on aina väkivaltaa, transgressio, penetraatio toiseen subjektiin, yritys loikata yli kuoleman kuilun. Kuoleman pohjaton kuilu erottaa elävät tietoiset yksilöt toisistaan. Kun he astuvat eri suunnista tämän kuilun vastakkaisille reunoille ja tuijottavat kuiluun ja kuilun yli toisiinsa, he voivat yhdessä tuntea ekstaattista huimausta sen äärellä. Tätä huimausta on erotiikka, keino tuoda epäjatkuvaan eksistenssiimme niin suuri annos jatkuvuutta kuin se suinkin särkymättä sietää. Tämä Bataillen asenne tietenkin erotisoi kaiken ja mahdollistaa ylevän putkahtamisen milloin mistäkin reiästä.