Elämällä ei ole tarkoitusta. Ellei sitä siihen itse projisoi. Tarkoitan, että elämä itse, se että ollaan olemassa, ei anna ihmiselle tarkoitusta, vain ruumiin säilyttämisen ja suvunjatkamisen vietin. Nämä vietit synnyttävät tarpeita, koska olen eläin. Ne eivät riitä tarkoituksiksi. Fyysinen selviytyminen riittää elämän sisällöksi sitä huonommin, mitä helpompaa se on, mitä enemmän jää ylimääräistä aikaa pitkästyä. Monella ihmisellä, kenties jokaisella, on tietenkin jokin vastaus: hänen elämällään on jokin tarkoitus, merkitys, päämäärä tai tehtävä. Mutta ne hän on itse kuvitellut itselleen. Ennen tätä hänen elämänsä oli tarkoituksetonta. Nämä tarkoitukset hän on itse projisoinut porkkanaksi eteensä, jotta jaksaisi juosta, sillä jollei juokse, niin uppoaa pitkästymiseen: tylsistyy. Joten pakko on joku tarkoitus elämänsä projisoida: pitkästyminen on ainoa inhimillinen ongelma ja itsesuggestio elämisen taito.

(Katkelma minun ja Juha-Pekka Hotisen tekstistä PYHÄ TISKIVESI)