Objektiivisesti ottaen, siis siirtyen subjektiivisesta näkökulmasta pois, kohti jotain abstraktia, kaikkea ulkopuolelta tarkastelevaa "luontoäidin" näkökulmaa, ihminen on täydellinen, niin kuin kaikki. Luonnon koneiston ulkopuolella ei ole mitään. Ja itse koneistosta ei ole havaittavissa mitään arvoja tai päämääriä, joita se omaisi. Se on siis välinpitämätön. Ei kuitenkaan passiivinen. Ahkera kierrättämään, väsymättä, materiaa ja energiaa, itsetarkoituksellisesti.

Subjektiivisesti ottaen ihminen, lajina ja yksilönä on puutteellinen, ja niin on hyvä. Kaikki tarpeemme, koko elämänhalumme on seurausta siitä että pidämme aina itseämme puutteellisena, viallisena jne.