Takaisin | Ginipik Pages

Mitä voisi sanoa Autechren toistaiseksi uusimmasta pitkäsoitosta? Se jos jokin on levy jota ei pitäisi edes yrittää selittää sanoin. Ensinnäkin Chiastic Slide on jollakin vaikeasti selitettävällä tavalla voimakkaan visuaalista musiikkia. Ehkä paljon siksi että orkesterin käyttämät äänet ovat niin vieraan oloisia ja vaikeasti verrattavissa yleisemmin musiikista tuttuihin, kuitenkaan olematta kovinkaan synteettisen kuuloisia, ne pistävät mielikuvat virtaamaan hieman vapaammin.

Vaikka levyä koittaisi keskittyneestikin kuunnella pelkkänä äänenä mieleen nousevat äkisti jonkinlaiset (mieli-) kuvat/näkymät/maisemat, näiden selittäminen taas saattaa olla vielä hankalampaa kuin Autechren käyttämien soundien.

Kuulostaa tietenkin viirahtaneelta mutta olen ensikuulemasta saakka ollut varma siitä että "Recury" kertoo vähän Pekkaniskojen näköisistä koneista, jotka seisovat paaluilla suunnattoman harmaan tyhjyyden yllä ja... no, läpsivät. (aika laimeeta) Jos tuo kertoo teille jotakin, niin ainakin myös sen että Chiastic Slide hämmentää minut täysin. Mutta silti, ja luultavasti juuri siksi, sitä vain ON KUUNNELTAVA. Uudelleen ja uudelleen. Kunnes se yllättäen onkin täysin selkeä. Kodikas ja tuttu.

B-puoli: Luke Vibert: Big Soup (Mo´wax)

Luke Vibertin "Big Soup"-albumin Intron läjähtäessä korviin ymmärtää oitis että ollaan siirrytty musiikillisesti aivan muille vesille, mutta edelleenkin ollaan tekemisissä hullujen nerojen kanssa. "Good evening citizens of earth, or any other planet in the solar-system" toteaa helvetti ties mistä förattu vakava sedänääni. Ja taustalla soi niin pirullisen kiero yksinkertaistettu funk että lohkoja on suorastaan PAKKO heilauttaa, edes vähän. Samalla sekunnilla kasvoille nousee se tuttu lievää poskilihaskramppia muistuttava ilme joka oitis paljastaa uhrinsa tilan; kyseessä on sairas musiikin laji joka on suorassa yhteydessä ihmisen hormoonituotantoon. Kun Jumalan perse heiluu se kuulostaa tältä!

Jos Big Soupia välttämättä pitää johonkin verrata niin ehkä johonkin joka itseasiassa kuulostaa täysin erilaiselta; D.J. Shadow tulee mieleen koska Vibertilläkin on paha tapa yhdistellä täydellisen onnistuneesti juuri niitä saundeja jotka EIVÄT VOI sopia yhteen. Mutta siinä missä Shadow tekee tempun kasaamalla ääniä päällekkäin loputtomiin, Vibert osoittaa ylivoimaisen neroutensa esittelemällä kuulijoille Jumalan lahjana saamansa pelkistämisen taidon, kappaleissa ei koskaan ole enempää kuin tarpeeksi. Kävihän jo herran Wagon Christ tuotannosta ilmi että kyseessä on todellinen hip-hopin Tove Jansson.

Shadowin tapaisista artisteista Vibertin erottaa myös se fakta että ne jotka jättävät paskan puhumatta kuitenkin aina tekevät ne kaikkein sisältörikkaimmat ja tärkeimmät levyt. Big Soupin tienoilta tehdyistä haastatteluista päätellen Vibert taas kerran aliarvioi tuotostaan täysin. Minusta levy on klassikko. Mutta tällä kertaa se loppuu kesken, seitsemännen kappaleen puolivälissä.

Puoli A:

No niin, nauha ympäri ja taas Autechren bensapumpunoloiset nostokurjet läpsivät... ei vaan harmaalla nesteellä täytetty haitari soi valoplasmalla sähköistetyn kanaverkon takana jossa ilma on muuttumassa paksuksi kaasuksi.

Tutustukaa myös (ainakin) näihin samojen artistien albumeihin:

Wagon Christ: Throbbing Pouch (Rising High)

Plug: Drum´n´Bass For Papa (Nothing/Interscope)

Autechre: Tri Repetae (Warp)

Tom