Takaisin | Ginipik Pages

Minulla kävi poikkeuksellinen tuuri; jo vajaan puolen tunnin odottelun päälle löytyi ystävällinen sielu, joka noteerasi Helsinki-kylttini ja kaartoi tien laitaan kyytiä tarjotakseen.

Kuski oli vaalea kotimainen kaveri; allaan tavallinen huokeamman hintaluokan auto. Sellaisesta kyyti yleensä irtoaa jos on irrotakseen. Mikähän siinäkin on, että ne kaverit, jotka päästelevät kaikkein tilavimmilla vehkeillä yksinään eivät koskaan halua itselleen matkaseuraa tai edes ihmisystävällisyyttään tarjoa kyytiä kysyvälle?

Mikäs siinä sitten, matka sujui niinkuin usein liftatessa, pyöreistä asioista jutellen. Kaarsimme Helsingin ja Porvoon väliselle moottoritielle ja liityimme niilopielismäisellä vehkeellämme sulavasti kiitävien autojen joukkoon.

Miekkonen sanaili niitä näitä ja kiihdytti samalla hiljalleen lämpenevää ajokkiaan. Vauhdin lähestyessä satasta kaveri herkesi kertomaan, kuinka hänessä on hiukkasen keksijän vikaakin. Esimerkkinä kävi autoon asennettu itse kehitelty lämmitysjärjestelmä, joka kierrätti auton jäähdyttimen veden pelkääjän paikan jalkatilaan asennetun kennoston kautta. Kiittelin laitteen kekseliäisyyttä asiaankuuluvin sanakääntein.

Juuri silloin auton nopeusmittarin neula nousi sataan kilometriin tunnissa. Uusimaalaiset peltomaisemat kiisivät ohitse. Nesteen laitokset jalostivat öljytuotteita ihmisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, lintuset sirkuttivat läheisessä lepikossa ja ruotsinkielisen uusperheen kissa päästi koirien malttamatonta urahdusta vastaavan naukaisun läheisen omakotitalon ikkunasta ulos katsoessaan.

Neula nousi millin verran yli satasen puolelle. Moottorin laulaman modernin ajan ylistyslaulun kuumentama jäähdytysvesi kiersi auton suonistossa, yhä kuumempana ja yhä nopeammin, kunnes paine kohosi liian suureksi. Vesiletkun kennostoon liittävä tiiviste antoi periksi ja vapautunut letku nytkähti kuin kyy kuoleman kourissa. Auton sisätila täyttyi sekunnissa kuumasta höyrystä kun lähes sata-asteinen vesi ryöppysi jatkuvana virtana auton ohjaamoon. Haistoin öljynkatkuisen jäähdytinveden tuoksun. Tunsin myös kuinka kenkäni kastuivat.

Kuljettaja sai kuin saikin kurvattua höyryn täyttämän auton turvallisesti moottoritien laitaan, vaikka hetken vaikutti pahalta vilkkaan iltapäiväliikenteen vuoksi. Loikkasimme kumpikin ulos ja vasta silloin minulla sytytti sen verran, että tajusin juuri saaneeni kiehuvaa vettä kintuilleni. Samassa jalkoihini tulvahtikin kuumottava aalto.

Kuljettaja tuumi, että hänen on parasta lähteä talsimaan läheiselle huoltoasemalle hakemaan apuvälineitä ja uutta jäähdytinvettä. Ukko kysyi vielä, jäisinkö auton luo odottamaan mutta tuumin, että minun olisi parempi jatkaa matkaa ehtiäkseni perille ajoissa.

Kävelin pellon poikki pienemmälle Porvoo-Helsinki-tielle koska moottoritiellä liftaaminen oli paitsi laitonta myös turhaa, kukaan ei pysähtyisi. Pikkutiellä oli taas se ongelma, että kaikki olivat matkalla aika lähelle, eivätkä sen vuoksi ottaneet kyytiin. Lopulta kuitenkin pääsin johonkin Helsingin satelliiteista mistä saatoin jatkaa bussilla keskustaan.

Päästyäni Paulin ja Outin Kumpulan kämppään saatoin viimein ottaa kengät jaloistani. Heti kun kenkien puristus ympärillä hölläsi nousi kumpaankin jalkaterään valtavat, kämmenenkokoiset vesikellot. Huuhtelin niitä viileällä vedellä vähän tilannetta helpottaakseni. Laskin sen jälkeen nesteet kelloista pois ja sidoin jalkaterät. Tässä vaiheessa kinttuja alkoi jo kirvellä aivan sietämättömästi. Arvelin kuitenkin selviäväni loppuillan kiikun kaakun ja selvisinkin, mutta nautinnollisista keikkakokemuksesta ei juuri voinut puhua.

Tavastia oli ahdettu täyteen. De La Soulilta oli ilmestynyt uusi levy, De La Soul Is Dead, jolta oli lohjennut oikein suurhittikin, Roller Skating Jam Named 'Saturdays'. Yleisö eli innokkaasti mukana poikain rytmikkäässä runonlausunnassa, joskin rohkenin epäillä ymmärsikö monikaan mitä läppää räpeissä heitettiin.

Esitys oli musiikillisesti monotoninen. Yksi hemmoista pyöritteli levyjä, kaksi muuta pulisi ja sitten oli vielä jotain pyöreitä ellejä jotka tulivat näyttämään erilaisia kylttejä muistaakseni Eye Known tahtiin.

Biitit olivat toistensa kuuloisia ja aivan liian kovalla. Se, mikä levyllä oli hauskaa ja mainiota oli livenä lähinnä pitkästyttävää. Ja jalkoja kirveli. Ei, niihin sattui aivan helvetisti. Ne olivat aikoja, ne.