Takaisin | Ginipik Pages | Karkkiautomaatin viralliset www-sivut Kuten nimestäkin voi päätellä, on Karkkiautomaatin lauluissa edelleen vahvasti mukana poikamainen tytöistä tykkäämisen aspekti. Alkuaikojen sinänsä hurmaavat mutta suurempina annoksina hammaskiilteen sietokykyä koettelevat ihana on tyttö tuo - rallatukset ovat onneksi saaneet rinnalleen myös monisyisempiä sävyjä sisältäviä lauluja säveltäjä-sanoittaja Janskun taitojen karttuessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on hieno "Toinen onneen vie", joka on päässyt pitkäsoitolle varhaisemmasta levytyksestä poikkeavana, live-esityksen oloisena versiona. Karkkiautomaatin tekee ohittamattomaksi heidän tyylinsä. Voi mainiosti kuvitella, millaiseen epätoivoon markkinahenkisen levy-yhtiön myyntipäällikkö joutuisi yrittäessään pohtia, kuinka murjoa yhtyeen imago keskivertohittiesiintyjän muottiin. Laulaja-kitaristi Jansku kun on uudelleen inkarnoitunut Juha Vainio ja rumpali Vesku vähän tv-koomikko Peteliuksen näköinen (tämän jutun kirjoittajaa taas luullaan toistuvasti Marko Ahtisaareksi, niin että ei ole helppoa kellään). Bassonkaulassa ketkuva Sami saattaa yleisönsä alati hämmennyksen tilaan spiikkaamalla keikoilla mitä sattuu. Itse asiassa ainoa MTV-akselilla "cool" tyyppi yhtyeessä on Jenni (kosketinsoittaja, mikäs muukaan!), mutta jotkut nyt vain sattuvat olemaan sellaisia. Vaan sivuraiteilta takaisin sisältöön, se kun merkitsee eniten. Karkkiautomaatin laulut tuntuvat tulevan suoraan sydämestä, eivät aivojen laskennalliselta osastolta. Karkkiautomaatti tekeekin uskottavinta kotimaista popmusiikkia aikoihin. Harvalla ei-huumoryhtyeellä esimerkiksi olisi kanttia laittaa kappalettaan alkamaan kuvauksella siitä, miten laulun minäkertoja pukee ylleen verkkarit (Voi kuinka on tää mun maailmain). Eikä kyse todellakaan ole vitsistä, vaan vajaassa neljässä minuutissaan laulu kasvaa elämän pikku ilojen hienoksi ylistykseksi. Suudelmilla on kirjava kokonaisuus vaihdellen vähän lastenlaulumaisista fantasia-aiheista Stereolab-instrumentoinnin kautta hyvinkin koskettaviin havaintoihin ihmissuhteista. Musiikillinen tyylikirjo on niin suuri, että ensivaikutelmat olivat ajoittain jopa kaoottisia. Kaiken kaikkiaan Karkkiautomaatin timantti jää vieläkin joiltain kanteilta hiomattomaksi, mutta rosoisuus onkin osa viehätystä. Levyn tähtihetket ovat joka tapauksessa niin mukaansatempaavia, että tällainen laskukonekin unohtaa ajoittain "analyyttisen" kuuntelutapansa ja todellakin siirtyy jonnekin muualle musiikin viemänä. Esimerkkejä: - Susan, jossa päästään aivan pirun lähelle 70-luvun neuvostoliittolaisen sieniä nauttineen ja Rushinsa ja Pekka Strenginsä kuunnelleen kolhoosinuorten orkesterin sävelteosta jossain rinnakkaistodellisuudessa. - Aivan uudenlaista Karkkista edustava Parisuhteen aakkoset, jonka intiimiyttä korostaa Jennin vähän hapuileva laulusuoritus tuettuna Janskun koskettavalla, hauraalla tulkinnalla. Tarkemmalla kuuntelulla Jennin laulua kuulee taustalaulun muodossa suurella osalla levyä ja kaiken lisäksi huomattavasti itsevarmempana. Mahtaako valokiila ujostuttaa nuorta laulajatarta? - Instrumentaaleista Yks-kaks motocross (joka ei vielä tosin jytää levyllä ihan samalla vaihteella kuin keikalla) ja utuinen Kemijoki. Ylipäätään levyllä on onnistuttu ujuttamaan nykypäivänä niin huudossa oleva konepuoli perinteisen rokkikvartetin sekaan hyvinkin luontevasti. ... ja jo mainitut Toinen onneen vie ja Voi kuinka on tää maailmain ja rehvakas Mä tahdon romanssin ja... itse asiassa kaikki laulut ovat hyviä, toiset vain vähän parempia kuin toiset. Kuunnelkaa itse. Kaks-kol-motocross-remixin laittamista tälle levylle voisin tietysti hieman ihmetellä. Sinänsä kelvollinen konepesu olisi mielestäni ollut sopivampi singlenlisäkkeenä. Christer Takaisin | Ginipik Pages | Karkkiautomaatin viralliset www-sivut |