Tomi Knuutila |
||||
|
|
|||
|
28.8.1998 perjantai |
|||
|
Viimeinen päivä sisälsi kertausta ja pohdiskelua. Tämän päiväkirjatekstin oli tarkoitus jatkaa siitä mihin kurssilla jäätiin, mutta valitettavasti nyt on 23 syyskuuta ja muisti heikkenee. Mutta tänä aikana olen kuitenkin melko usein palannut kursseilla esille tulleisiin asioihin ja pohtinut omaa osaamistani ja oppimistapojani. Tietoisesti en ole mitään muuttanut, mutta ehkä pinnan alle on jotain jäänyt kytemään. Työskennellessäni olen siis ehkä saanut jotain muutakin uutta kuin hiiriranteen |
|||
|
|
|||
|
Maanantai |